Hallessa

Perjantai 28.4.

Valmistauduimme jo vaihtamaan junaa ja lopetimme postauksen, kun juna yhtäkkiä pysähtyi ja kuulimme saksankielisen kuulutuksen, jossa ilmoitettiin mutkasta matkaan. Kyselemällä muilta matkustajilta saimme kuulla, että juna palaa Nürnbergiin ja jatkamme sieltä toista reittiä. Tarkistimme vielä konduktööriltä tilanteen; juna menee toista reittiä Leipzigiin ja sieltä voimme jatkaa S-bahnilla Halleen. Soitimme emännällemme  ja tarkensimme tuloaikaamme.

S. kysyi vieressä istuvalta leidiltä syytä reitin  muutokseen ja hän selvitti, että radan sähköihin oli tullut jotain vikaa. Melko pian nainen informoi, että voisimmekin vaihtaa junaa Erfurtissa, koska Berliinistä Halleen tuleva juna on myös myöhässä. Näin pääsisimme tuntia aiemmin Halleen. Soitimme jälleen C:lle tarkentaaksemme tuloaikaa ja saavuimme Hallen asemalle kaksi tuntia oletettua myöhemmin.
C:n kaunis koti ja kukkiva piha odotti meitä. Hän oli suunnitellut meille tiiviin ohjelman kahdeksi seuraavaksi päiväksi. Maistuvan illallisen jälkeen olimme valmiit vaakatilaan.

Lauantai 29.4.

C. halusi viedä meidät autolla Wittenbergiin, vaikka meillä oli vielä interrail -matkapäiviä jäljellä. Ajoimme autobaanaa pitkin hurjaa nopeutta ja välillä vielä nopeammat suhahtelivat ohitsemme. Näimme laajoja tuulipuistoja ja keltaisia rapsipeltoja. Wittenberg oli täynnä Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden houkuttelemaa väkeä. Ensiksi kävimme vaikuttavassa Panoraama -esityksessä, jossa pääsimme hetkessä vuoteen 1517, jolloin Luther julkaisi 95 teesiään. Yadegar Asisi on tehnyt Frederik Viisaan hovimaalarin Lucas Granachin maalausten pohjalta digitaalisella tekniikalla 360 asteen kuvauksen ympärillemme; näemme kaupungin torielämää, anekauppaa, bordellin, noitana polttamisen, lääketieteellisen "pään"-avauksen, ja tietysti Lutherin elämää ja toimintaa sekä myös merkkejä pian puhkeavasta talonpoikaissodasta. Kuulimme myös torin ja luonnon ääniä, mm. ukkosen jyrinää Lutherin saadessa vahvan uskonnollisen kokemuksen.

Panoraama -esityksen jälkeen kävimme katsomassa kirkkoa jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen kuuluisat teesinsä. Nyt ne oli taottu ovessa olevaan kupariin. Kävimme myös Luther-museossa, jossa oli runsaasti Cranachin maalauksia Lutherista ja hänen aikalaisistaan. Museossa kerrottiin, että Luther on eniten muotokuvatuin henkilö maailmassa.

Paluumatkan ajoimme pieniä teitä pitkin, ylitimme Elben lossilla ja C. näytti meille pieniä paikkoja, mm.Oranienaum'n  kylän ja Köthen -kaupungin, johon menisimme huomenna.
 

 

Sunnuntai 30.4.

Heräsimme varhain, koska läksimme jo klo 9 Halleen. Teimme kaupunkierroksen autolla ja kävelimme myös vanhassa kaupungissa ennen Händel-Hausiin menoa, jossa tutustuimme ensin museoon. Kävimme siellä jo v.2006;  sitä oli nyt uudistettu digitaalisella tekniikalla. Katselimme filmejä Händelin matkoista, mm. Saksan vuosista, Italian ajoista ja Lontoon vuosista. Kuuntelimme hänen teoksiaan, mm. ooppera-aarioita ja oratorioita.

Klo 11 talon konserttisalissa alkoi konsertti, jossa Cinq Couleurs -puhallinyhtye (huilu, oboe, klarinetti, käyrätorvi ja fagotti) esitti Haydn´n, Ligetin, Klughardtin ja Farkasin musiikkia. Oli impovoivaa kuunnella vuoron perään saksalaista romantiikan ajan ja modernimpaa unkarilaisten säveltäjien musiikkia.  Meitä viehätti Ligetin dissonansseja sisältävä musiikki, kun taas C. piti enemmän Klughardista ja Haydn´sta.

Konsertin jälkeen ajoimme pikkuteitä pitkin Kötheníin, joka osoittautui viehättäväksi paikaksi täynnä historiaa, joka elää tänä päivänä. Ensiksi poikkesimme homeopatian perustajan Dr Samuel Hahnemanin talolla, jossa on toimiva usean lääkärin vastaanotto. Köthessä sijaitsee myös Euroopan homeopaattinen kirjasto.

Homeopaatti vaakasuorassa - katsojakin saa voimistella

Tämä patsas on varmaan saadut sponsorointia eräältä urheiluvaatefirmalta.

Sen jälkeen kävimme Bachin patsaalla ja St Angus -kirkossa jossa Bach soitti urkuja 1717-1723. Bach meni toisen kerran naimisiin Köthenissä ja hänen kerrotaan viettäneen elämänsä parasta aikaa tässä kaupungissa. Perheen taloudellinen tilanne oli hyvä, koska Bach toimi alueen hallitsijan Prinssi Ludvigin hovisäveltäjänä ja myös hänen vaimonsa Anna sai palkkaa laulajana, mikä oli harvinaista siihen aikaan.

Kävimme myös St Jakob´n kirkossa; siellä Bach johti Prinssi Ludvigin hautajaisia varten säveltämänsä musiikin.
Tämän pohjustuksen jälkeen siirryimme Köthen palatsiin, jossa oli laaja taidenäyttely Bachista ja hänen aikalaisistaan, erityisteemana Bach ja naiset. Lutherin vaikutuksesta Bachin ajan naiset olivat päässeet kouluun ja voivat toimia mm. laulajina ja muusikkoina. Esillä oli useita naislaulajia ja naisia jotka mesenoivat musiikkia. Oli hienoa kuunnella osia mm. Matteus-passiosta.
Toinen merkittävä näyttely Köthen -palatsissa oli Nauman´n ornitologinen museo, jossa katselimme Biedermaier -vitriineissä  täytettyjä lintuja eri puolilta maailmaa, osa niistä jo sukupuuttoon kuolleita. Naumanin suku on useassa polvessa kerännyt ja säilyttänyt lintuja ja lintuihin liittyvää tietoutta. Isoisä Theodor aloitti työn 1754, hänen poikansa Johann Andreas alkoi täyttää lintuja. Värikkäät lintukuvat ovat hänen poikansa Johann Friedrich tekoa ja myös velimies toimi lintujen parissa.

Onko tämä lintu vai kala?

Palatsissa olisi ollut vielä esihistoriallinen museo, mutta olimme jo saaneet niin paljon uutta tietoa ja ajateltavaa, että läksimme paluumatkalle pienten idyllisten kylien halki kohti majapaikkaamme.
Ennen maukasta illallista teimme vielä  kävelylenkin tuomien koristamaa kylätietä pitkin.

Maanantai 1.5.

Heräsimme varhain, koska päätimme edellisestä junamatkasta viisastuneena jättää myöhästymisvaraa Bremenistä lähtevää lentoa varten. Juna olikin jo Hallesta lähtiessä vartin myöhässä, mutta se kiri kiinni Magdeburgissa vaihdettaessa. Berliinistä tuleva juna odotti meitä asemalla ja saimme paikat vanhemmat pariskunnan vierestä. Rouva puhui hyvää englantia ja kuulimme, että he olivat olleet neljä päivää ystäviensä luona ja nyt palaamassa kotiin Hampuriin. Kerroimme heille matkastamme ja kotimaastamme.
Tässä junassa oli VLAN vain ensimmäisessä luokassa, joten aikomamme postaus jäi tekemättä.
Bremenissä meillä oli pari tuntia aikaa ennen kentälle lähtöä, joten menimme jo viime käynneistä tuttuun tuulimyllypuistoon, jossa nautimme C:n ruhtinaallista eväistä ja kävimme vielä syömässä omenastruudelin tullimyllyravintolassa.
Tapasimme puistossa naisen joka oli tullut sinne syöttämään lintuja ja hän kertoi moottoripyöräilleensä Suomessa alkukesästä 1983 ja todenneensa kuinka paljon meillä on itikoita, jotka ovat hyvää linnun ruokaa. Saksassa niitä on vähemmän ja siksi hän käy antamassa ruokaa linnuilla. Hän suositteli meille lämpimästi läheisen ravintolan omenastruudelia, joka oli suosituksen veroinen.

Poikkesimme vielä Bremenin vapputorilla, jossa oli meneillään rock-konsertti, ja puolueet sekä ammattiliitot esittelivät toimintaansa. Samalla kävimme vielä tervehtimässä kaupungin raatihuonetta, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Löydettyämme ratikkapysäkin ja  ikäisemme pariskunnan varmistettua sen oikeaksi, aloimme jutella matkustamisesta. He olivat vierailleet Suomessa, mm. Savonlinnassa ja nauttineet mökkeilystä ja saunomisesta. Nyt he olivat menossa Mallorcalle, jossa vaimon sisar asuu.
Ensimmäinen kerta koko matkan aikana kuulimme Suomea, kun yritimme saada lippumasinaa toimimaan. Takana oleva mies alkoi puhua suomea saksalaisella korostuksella ja neuvoi kädestä pitäen, miten lippu maksetaan.

Lentokentällä kotimaan kansalaisia alkoi näkyä jo enemmän, mutta edelleen ihmettelimme miten vähän näimme reilimme aikana suomalaisia. Venetsian St. Lucian asemalla epävarma kuulohavainto sanasta jäätelö; arvelimme että kaukana näkyvät äiti ja kaksi tytärtä olivat maannaisiamme. Muuta merkkiä kansalaisistamme emme 15 päivän aikana nähneet tai kuulleet.

Tiistai 2.5. - post festum

Oli ihana herätä omasta sängystä levänneenä ja syödä aamupalalla Vaasan ruispaloja paahdettuna.

S. näki kotona unen: Entisellä työpaikalla oli kehitetty jotain uutta - oli tehty kirjanäyttely Hallen aseman kirjakaupan tapaan. Yksi kirjoista oli nimeltään Cauhea Crapula. Työkaverien ideana oli laittaa pystyyn kirjakahvila, jossa luettaisiin ja keskusteltaisiin näyttelyn kirjoista. Työporukka oli kuitenkin juuri lähdössä opintomatkalle New Yorkiin (sic!) ja S. innostui kirjakahvila-ajatuksesta niin, että lupasi levittää avajaismainoksia sillä aikaa kun työkaverit ovat poissa.
Mitenhän herra Freud tulkitsisi tämän?

Meillä ei ollut krapulaa, mutta reilipassissa oli vielä kaksi matkapäivää ja pari viikkoa jäljellä. Minne lähdetään?

Halleen

Perjantai 28.4.

Räntää iski vaakasuoraan huoneemme ikkunaan. Aamu-uutispaketin - Korean kriisiä, tappelua Makedonian parlamentissa, Trumpin 100 päivää, Brexitiä, bisnesuutisia - jälkeen katselimme vielä BBC:n popup-raporttia Libanonista, jossa oli haastateltu paitsi Beirutin nuoria myös Bekaan laakson hasiksen viljelijää, joka piti huolta turvallisuudestaan kovin asein. Hän väitti, ettei laakson asukkailla ole muuta mahdollisuutta pysyä hengissä.

Aamiaishuoneessa valitsimme ainoan tyhjän pöydän ja pian seuraamme liittyi pariskunta, jonka toivotimme tervetulleeksi saksaksi. S. kiinnitti heti huomiota miehen Jokapoika-paitaan; pian selvisi että eläkeläispariskunta oli ruotsalaisia ja mies syntynyt Helsingissä ja joutunut sotalapsena Ruotsiin.

He olivat myös reilaamassa: lentäneet ensin nuorimman tyttären luo Berliiniin, josta Prahaan ja sitten Wieniin, jossa heillä oli parempi onni ilmojen suhteen. He olivat käyneet mm. Schönbrunnissa. Tavoitteena oli käydä myös Salzburgissa, mutta juna oli joutunut ajamaan Passaun kautta, koska Salzburgin rata oli poikki puun kaaduttua. Kerroimme heille Munchenin kohteistamme ja heitä kiinnosti niin museot kuin raatihuoneen kellopelikin.

Keskustelimme tovin Suomen ja Ruotsin parhaista tuotteista, mm. Marimekosta, Fjällrävenistä, Alvar Aallon huonekaluista sekä Zlatan Ibrahimovicista. Siitä pääsimmekin maahanmuuttopolitiikkaan ja maahanmuuttajaryhmien erimielisyyksiin varsinkin Malmössä. Keskustelimme myös maahanmuuttaja-turkkilaisten välisestä jakautumisesta, josta olimme nähneet merkkejä myös Münchenissä. Hotellimme respa vahvisti, että hän ainakaan ei ollut Erdoganin kannattaja; kuvat vastaanoton seinällä olivat Ataturkin ja Turkin edellisen presidentin.
Tapaaminen Upsalassa asuvan pariskunnan kanssa oli lämmin ja antoisa.
Vi hade varmt ock fruktbart  möte med  de vänliga  människorna, som bor i Uppsala. Tack så mycket!

ICE 1508 oli täpötäynnä ja läksi ajoissa. Juna oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta junassa ei nälkää tarvinnut kärsiä; kahvia myytiin vaunuihin ja meillä oli evästä mukana. Matkustajia oli moneen kohteeseen ja monesta maasta. Me jäämme pois jo Naumburgissa (kirjoitamme tätä matkalla sillä junassa on vapaa WLAN), josta juna jatkaa vielä Berliiniin ja Hampuriin. Monilla on isoja matkalaukkuja.

Olemme vihdoin menossa Halleen tapaamaan Christaa, joka on joka vuosi muistanut kutsua meitä Händel -festivaaleille. Aikatauluumme ei nyt sovi Händel -juhlat, mutta ehkä pääsemme kuuntelemaan suuren mestarin musiikkia hänen syntymäkaupungissaan. Olemme vierailleet kaupungissa v. 2006 Anken ja Juhon häissä, jolloin kävimme Händel -museossa ja kuulimme Händelin musiikkia Ulriken kirkossa.

Taivas alkoi kirkastua Nurnbergin  jälkeen. Juna kulkee pehmeästi, vaikka nopeutta on parhaimmillaan runsaat 200km/h. Ingolstadtin ratapihalla useita junalastillisia henkilöautoja tehtaanpaketissa valmiina lähtöön maailmalle. Audeja taitavat olla kaikki.

München - sadetta pitämässä Goethe -hotellissa ja Deutsche Museumissa

Torstai 27.4.

Kiinan poika punasteli, kun vanha rouva lähenteli.

 

 

Dortmund voitti 3-2. Aamupalalla oli molempien juoukkueiden kannattajia fanipaidat tai -huivit päällä. Mitään voitonlauluja ei enää jaksettu laulella. S.valitsi hotellin nimen ja sisäpihan perusteella. Valitettavasti taukoamaton sade ei sallinut nauttia runsasta aamiaista sisäpihalla. Ihan koko ajaksi emme jääneet mukavaan hotellihuoneeseemme, vaan läksimme ensin Marian aukiolle katsomaan Raatihuoneen kellopeliä, joka esittää Baierin päärin Wilhelm V:n ja Lorrainen Renatan häiden turnajaisia vuodelta 1568. Yleisö hurrasi, kun toinen ratsastavista ritareista sai osuman ja kaatui kumoon. Esitykseen kuului myös alemmassa kerroksessa oleva Schäfflertanz, jossa koreasti puetut miehet pyörähtelivät kuin tankotanssijat.

P:lle tärkeä kohde oli Deutsche Museum, joka sijaitsee keskellä Isar-jokea olevassa saaressa. Jo varhain aamusta museon ympärillä oli lukuisia busseja, joista oli purkautunut nuoria jonottamaan lippuja. Museossa oli nähtävää kahdeksassa eri tasossa: astronomiasta Altamiran kivikautiseen luolaan, tiilien valmistuksesta teknisiin leluihin, keramiikasta geenitekniikkaan, nanotekniikasta navigointiin. Museossa on huomattavat kokoelmat eri tekniikka-alojen laitteita.

 

 

 

 

 

 

Vietimmekin museossa lähes koko päivän. Tietoa on niin paljon, että tätä ei yhdessä päivässä kykene sulattamaan. P:n mielestä kosmologian ja tähtitieteen osastot olivat parhaimpia.  Museo on uudistumassa ja päivittämässä sisältöään, vaikka tuntuu, että nykyaika oli jo hyvin esillä. Ilmastonmuutoksesta ja uusista energiamuodoista olivat isot osastot. Museo ei ollut pelkkää katsomista, vaan kävijä voi kokeilla ja osallistua. Ensimmäinen vaihe museon uudistamista oli tehdä tulvavalli suojaamaan museon alimpia kerroksia.

Ruokapaikaksi valitsimme hotellia vastapäätä olevan turkkilaisen Antep Sofrasin, jonka meluisassa tunnelmassa söimme iskenderin ja falafel-lautasen, joista jälkimmäinen oli runsaine salaatteineen maistuva. Jatkoimme turkkilaisella linjalla ja kävimme hakemassa jälkiruokahedelmät katukaupasta.

Lopun aikaa olemme viettäneet katsellen BBC:n uutisia ja P. lisäksi kuunnellut radio Puheesta Tappara-Kalpa -peliä. BBC:stä on tullut paljon mielenkiintoisia reportaaseja mm. naisten asemasta eri puolilla maailmaa: 60-70- luvun Sveitsin naisten vapautumista kuvaavasta elokuvasta (saivat äänioikeuden vasta -71), raskaana oleville tytöille Senegalissa olevasta Pink Housesta, jonne voi mennä kuntoutumaan ja opettelemaan lapsen hoitamista, lapsikuolleisuudesta, jossa me suomalaiset olemme kolmen alhaisimman maan joukossa. Tätähän voisi tehdä kotonakin, mutta eipä vain - helppo on katsella suomenkielisiä ohjelmia, kun niitä löytyy kanavilta.

Muncheniin

Keskiviikko 26.4.

Tirolilainen vuoristojääkäri.

 
Vietimme aamupäivän Innsbruckissa käymällä Bergiselissä Tirolin Panorama -museossa. Se tarjoaa 360 asteen henkeäsalpaavan näkymän Tirolin itsenäisyystaisteluun Napoleonin sotien aikana 1809. Andreas Hoferin johtamat tirolilaiset kävivät tällä paikalla kolme taistelua baierilaisten  kanssa jotka olivat Napoleonin Ranskan liittolaisia. Panorama kertoi 13. elokuuta käydystä taistelusta, joka päättyi tirolilaisten häviöön.  Hofer teloitettiin Mantovassa 1810. Wienin kongressissa 1814 Tirol palautettiin Itävallalle.



13.8.1809 taistelu taitelijan kuvaamana.

26.4.2017 otettu kuva likimain samalta kohdalta.

Panoraman pohjana olevan maalauksen teki munchenilänen Michael Zeno Diemer v. 1896 ja hän kuvasi samalla myös Innsbruckin kaupunkia ja ympäröivää luontoa sekä tirolilaisia. Hän käytti taiteilijan vapautta, mm. kuvaamalla kaupunkia ympäröivät elokuiset alpit lumihuippuisiksi.

Yksityiskohta Diemerin panoraama-maalauksesta.

Kävimme myös kurkkaamassa Bergiselin hyppyrimäkeä, joka uusittiin Innbruckin olympialaisiin 1964. Me reilaajat muistimme katselleemme  ensimmäisiä tv-talviolympialaisia ja jännittämme Veikko Kankkosen hyppyä. Hän voitti kultaa pikkumäessä ja hopeaa isossa.




1964 Olympiakisat Innsbruckissa.

Bergiselin hypppyrimäki nyt.

Oli mukava kävellä Berginselin puistossa ja kuunnella lintujen kevätlaulua, Punarinta ihastutti tulemalla visertämään ihan metrin päähän.

Paluumatkalla nautimme Cafe Heidissä hyvät kahvit ja kevään ensimmäiset raparperileivokset sekä ostimme evästä junamatkaa varten.

Junan lähtöaika oli  12.40, mutta olimme jo hyvissä ajoin katselemassa aseman menoa. Kun menimme laiturille juna oli yllätykseksemme siellä, vaikka sen piti saapua Veronasta vasta 10 minuutin päästä. Löysimme helposti typötyhjän hytin, joka alkoi pian täyttyä ja jouduimme siirtymään ikkunapaikoiltamme keskemmälle, koska italiasta tulleet olivat varanneet paikat. Nuori mies kertoi, että he olivat tulleet Veronasta bussilla, koska lähellä Fortezzaa oli tapahtunut onnettomuus, jossa kaksi radan kunnostustöissä ollutta työntekijää kuoli ja kolme loukkaantui. Räjähdyksen vuoksi myös rata vaurioitui eikä ollut tänään toiminnassa.

Piirros Brennerin solasta rautatietunnelin suuaukolta 1800-luvun lopusta.

Eilen samaa reittiä tullessamme P. kiinnitti huomiota radan kunnostajiin. Rata oli hyvin mutkainen ja meni kapeista paikoista jo ennen Brennerin solaa. S. luki Ave Mariaa.
Kerroimme italialaisille nuorille miehille käynnistämme Venetsiassa ja Rivaltassa; he puolestaan olivat menossa Muncheniin hengailemaan.
Münchenissä satoi, kuten oli ennustettukin. Goethe -hotellimme sijaitsi turkkilaisalulla ja vaikutti olevan turkkilaisten omistamakin. Huone oli siisti ja huolimatta sijainnistaan vilkkaan kadun varrella, rauhalllinen. Matkaoppaassa hotellinne seutu kuvattiin alueeksi, joka ei sovi tiukkapipoisille. S:n pipo oli onneksi kadonnut jo matkalla Muncheniin. Toinen tappio tällä reissulla.
Odottelimme tovin sateen lakkaamista; kaupungille lähtiessämme taivaalta tulikin räntää. Respan tumma kaunotar kuittaili meille, että toimme lumisateen ja kylmän mukanamme Suomesta, kun olimme kertoneet lähteneemme lumisesta maasta.
Ruokapaiksi löysimme panimoravintola Der Pschorr´n., joka vaikeasta nimestään huolimatta osoittautui kelpo paikaksi. Alakerta oli täynnä olutta juovia ja meluavia nuoria miehiä, mutta ylhäällä oli rauhallisempaa ja muitakin ruokailijoita. Tilasimme kalaa ja parsa-annoksen, jotka molemmat olivat erinomaisia. Nuorten miesten meluun saimme selityksen tarjoilijaltamme Julialta: tänään pelataan jalkapallo-ottelu Bayern Munchenin ja Dortmundin välillä. Kummankin joukkueen värit ja laulut kaikuivat kaduilla. Viime reilimme Ernestin suosikkijoukkueen kannattajat lauloivat kadulla Yellow submarinen säveleen sanoitettua kannatuslaulua.

Brennerin solan kautta Innsbruckiin

Tiistai 25.4.

Kävelemme aamulla läpi hiljaisen kylän kojoottibaariin. Nainen juoksee meitä vastaan ja tervehtii. Poppelipuut levittävät kaikkialle höytyviään. Tupakilla oleva mies laittaa höytyvät palamaan terassin betonilaatalla.

Aamupalan jälkeen kiirehdimme huoneellemme. Kunnan työntekijä ripusteli Italian lippuja sotamuistomerkin ympärille. Myös uusi seppele tuodaan patsaalle. Claudian mies Luca kyyditsee meidät Mantovan asemalle aivan sovitun aikataulun  mukaisesti.

VENETO INDEPENDENTO on joku kirjoittanut betonimuuriin Veronan aseman lähellä.

Veronaan päästyämme päätimme, että jatkamme heti paikallisjunilla eteenpäin odottamatta kahden tunnin päästä lähtevää IC-junaa. Ensin Bolzanon junaan, jossa samaan vaunuun tulee myös pariskunta silmälasipäisen pikkutytön kanssa. Rouva halusi varmistaa, onko juna menossa Trentoon; nyökyttelemme vastaukseksi ja kerroimme olevamme tyhmiä turisteja Suomesta. Mies on väsyneen oloinen ja haluaisi nukkua, mutta nainen häiritsee kysymyksillään. Välillä nainen yskii voimakkaasti. Tyttö istuu ikävystyneen näköisenä ja ilahtuu, kun annamme hänelle pienen nallekarkkipussin.

Adige-joki jää radan länsipuolelle. Likainen ja sumuinen junan ikkuna haittaa maisemien katselua. Erilaiset ja erikokoiset teollisuuslaitokset asfalttikenttineen reunustavat rataa. Kauempana kaupungista alkavat taas viinitarhat, joita on nyt tehty myös rinteisiin pengertämällä. Joissain on rakennettu viljelmän keskelle pieni taukomaja. Sitten sukellamme pitkään tunneliin. Sen jälkeen jatkamme vuorten välissä. Vuorten laki on harmaiden pilvien peitossa. Kapeimmissa kohdissa solassa on vierekkäin Adige-joki, moottoritie, rata ja sähkölinjat. Trenton, Roverenton, Bolzanon ja muiden isompien taajamien kohdalla laakso leviää kilometrien levyiseksi, jossa on runsaasti tiivistä kerrostaloasutusta ja teollisuutta. Tietulli sulkupuomineen ja maksukoppeineen katkaisee moottoritien Morin lähistöllä. Jossain leviää laaja rekkaparkkialue. Välillä moottoritie kohoaa korkealle yllemme betonipilareiden varassa.

Bolzanossa ehdimme juoda kahvit asemaravintolassa.  Brenneron junasta purkautuu iloinen polttariporukka kukkaseppeleet päässään. Juhlakalu kaivaa lastenvaunuista kaikenlaisia herkkuja. Otamme leipä- ja makkarapaketin. Lahjoitamme pienen summan hääkassaan - 6. toukokuuta olevaa hääjuhlaa varten.

Polttaritytöt Bolzanossa.

Brenneron uudehkossa junassa on isot ikkunat ja voimme ihailla ympärillä kohoavia rinteitä. Maisemien katselua haittaa silloin tällöin vain tunneliosuudet.

Italian tirolihattuiset  rajavartijat ja poliisit tarkkailevat nousuamme Brenneron asemalla Itävallan puolelta saapuvaan paikallisjunaan, jolla sitten jatkamme matkaa Innsbruckiin.

Innsbruckissa meitä tervehtii navakka tuuli, joka välillä tuuppaa meitä sinne tänne. Kaupunki ratikoineen ja vilkkaine kävelykatuineen vaikuttaa kokoistaan isommalta. Käymme syömässä perinteisessä kellariravintolassa.

Patsas kaupungin puistossa.

Marie Theresien Strasse.

Mantovassa

UNESCOn maailmanperintökohde ja Euroopan kulttuuripääkaupunki 2016

Maanantai 24.4.

Päivä valkeni pilvisenä ja sadekin näytti mahdolliselta. Sen vuoksi ajattelimme lähteä Mantovaan bussilla. Tovin pysäkillä turhaan odotettuamme totesimme alkuperäisen suunnitelman pyöräilystä viisaammaksi, Nyt saimme ajella tuttua - jo eilen testaamaamme - reittiä.

Pyöräilijöiden turvallisuuden varmistamiseksi on liittymiin asennettu hidasteet ja usein myös peilit.

Pysähdyimme Grazien Sanctuarissa, joka lienee ollut luostari, Kirkon seinät olivat täynnä upeita ja myös hurjia puisia veistoksia ja maalauksia, mm. erilaisista marttyyrien mestaustavoista. Täytetty krokotiili oli nostettu ylimmäksi roikkumaan kirkon katosta. Rakennuskompleksiin kuului pienempiä kappeleita, sisäpihalla oleva ruusutarha, jossa oli myös Neitsyt Marian kruunauskuva. Matkaesite kertoi että Francesco I Gonzaga oli sen rakennuttanut 1399 kun rutto raivosi kaupungissa.




Tällaista on luostarin puutarhassa.

Lapset ihastelevat joutsenta.

 

Omnia vincit amor - Amor omnia vincit.

Jatkoimme matkaamme Mantovan keskustaan, josta löysimme ylläolevan muistopaikan. Tunnettu latinankielen lause on siinä samassa muodossa kuin Hannikaisten vaakunassa. S. on vanhana latinistina oppinut sen toisessa muodossa, mutta väliäkö hällä - tärkeintä on sanoma. Reilun tunnin pyöräilyn jälkeen teki mieli kahvia ja löydettyämme vapaan pyörätelineen, istahdimme sopivasti Verdin kahvilaan. Olihan Mantova meille tuttu Mantuan herttuasta Verdin oopperassa Rigoletto.

Rigoletto.

Kävellessämme vanhassa kaupungissa näimme Mantovan herttuoiden palatseja. Gonzaga -suku hallitsi Mantovaa 1300- luvulta 1700-luvulle ja se on rahoittanut palatseihinsa paljon taideteoksia. Kävimme Duomossa ja katselimme pitkää jonoa joka kiemurteli Palatsi Dukalen edessä. Jonottamisen sijaan kävelimme Rigoletton talolle, Danten patsaalle ja kävimme myös koettelemassa palokuntamuseon ovea.

Jonottelua museokompleksiin.

 

Kellotorni ja sen vieressä kaupungin vanhin kirkko vuodelta 1082, joka 1,5 m alempana torin tasoa.

Duomo

Majapaikkaan palatuamme neuvottelimme emäntämme Glaudian kanssa huomisaamusta. Meille selvisi, että huomenna on vapaapäivä, koska 72 vuotta sitten alue vapautui Mussolinin diktatuurista ja natsimiehityksestä. Bussit eivät kulje, joten meidän piti järjestää kyyti asemalle muulla tavalla. Perheen poika, Carlo, joka lupasi auttaa ongelmissa ja osasi kohtalaisesti englantia, olikin lähtenyt vuorille vaeltamaan. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen naapurin rouvan englannin oppikirjan ja nettisanakirjan  avulla, että isäntä (husband) ajaa meidän huomenaamulla asemalle. Samalla selvisi että emäntämme on sairaanhoitajana lastenosastolla ja hän on huomenna töissä.
Aamulla bussipysäkkiä etsiessämme huomasimme, että ihan kulman takana on kauppa. Haimme sieltä iltapalaksi kanansiipiä ja vihanneksia ja nautimme viimeisen aterian Rivaltassa paikan nimikkopuun Il Gelson - mulperipuun alla. Samalla opettelimme italiaa naapuriasunnon vanhan miehen avulla. Hän täytteli ristikkoja talon seinustalla iltapäivän ratoksi.

Il Gelso.