keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Bruggeen


Junamatkamme eka etappi suuntautui Kölniin EuroCity junalla EC 9, jonka pääteasemat ovat Hamburg ja Zurich Sveitsin puolella. Istumapaikkojen varaustiedot on merkitty paperilapuilla hattuhyllyn alapuolella tuolin kohdalla. Onnistumme löytämään sellaiset, joiden varaus alkaa vasta Kölnistä eikä meitä häädetä koko matkan aikana. Hetken päästä kuuluu Sputnikin takaa kohtelias naisääni: "Entschuldigung..." - Hyllylle nakatun rinkan sivutaskussa oleva vesipullo aiheuttaa tahattoman vesikidutuksen naisparalle. Tästä selvittiin paperipyyhkeillä ja anteeksipyynnöillä. Maisemat vilisevät vauhdilla, taloja, peltoja, vihreitä, keltaisia, tuulimyllyjä, monenlaisia kattoja, aurinkokennoja.

Kölnin tuomiokirkko sijaitsee kätevästi asemalla tai oikeastaan pitäisi sanoa, että asema sijaitsee kirkolla. Sen verran vanha on tuo komea katedraali, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla 2. maailmansodan pommituksista. Kölnin vettä emme maistaneet ja haistaneet.  Kultaiset numerot 4711 korkealla asemakatoksen päädyssä kertovat tavaramerkin asemasta.




Kölnistä lCE-16-junalla Brysseliin. Väkeä on asemalaiturilla tunkemassa junaan niin paljon, että emme usko saavamme istuinpaikkoja. Mutta onnistumme sittenkin löytämään sellaiset eikä meidän tarvitse seisoa tätä vajaan kahden tunnin matkaa. Huolimatta paikoin melko nopeasta vauhdista, tuntui matkanteko tässä junassa todella mukavalta ja tasaiselta. Raide on suoraa ja mutkat loivia. Muutama tunnelikin, joista yksi melko pitkä. Matkatavaroille (johtuuko niiden suuresta koosta?) ei vain tunnu löytyvän koskaan kunnolla tilaa. Vaikka tässä junatyypissä hylly on kookas.

Brysselissä varasimme istumapaikat torstain THA highspeed-junaan Brysselistä Pariisin hintaan 30 e/istuin.

Pieni kierros rautatieaseman ympäristössä ja kahvit asemakuppilassa sitten Bruggeen IC-junalla.

Brugge näytti aurinkoiset kasvonsa. Hotelli löytyi pienen kaupunkikierroksen jälkeen ihan torin linnan ja Brugge-museon vierestä. Joka vartin päästä soi erilainen sävelmä kertoen ajan vääjäämättömästä kulusta. Bruggen vanha keskusta on ravintoloita täynnä - ongelmana oli pikemminkin valinnanvaikeus.



Rundsstoofvies (huisbereiding) op vlaamse wijze met appelmoese eli noin vapaasti suom, naudanpaistia flaamilaiseen tapaan omenasoosilla on todella runsas nälkäisen matkailijan annos hintaan 17 e.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti